torstai 11. elokuuta 2011

Perinteiset pintakäsittelytavat




Ennen nykyisenkaltaisen maaliteollisuuden syntymistä oli aika jolloin aurinko paistoi kesällä lämpimästi ja talvella satoi lunta kohtuullisesti ja pääsääntöisesti ainoastaan loka- ja maaliskuun välisenä aikana. Tuohon aikaan laivat tehtiin puusta ja miehet raudasta, ja maalit valmistettiin useimmiten kotioloissa. Maalien raaka-aineina käytettiin yksinkertaisia luonnontuotteita: maitoa, vettä, kalkkia, pellavaöljyä, kananmunaa, mehiläisvahaa, maaväripigmenttejä jne.


Näistä luontoystävällisistä ja käyttäjänsä terveyttä vaarantamattomista aineksista on edelleen mahdollista valmistaa pintakäsittelyaineita, joilla saavutetaan samanlainen pinta ja tunnelma kuin säilyneissä antiikkisissa esineissä on. Samaan tapaan kuin kalustelevystä ja muovista ei parhaallakaan insinöörintaidolla synny puuhuonekalun tuntua, ei myöskään todella autenttista pintakäsittelyä ole mahdollista luoda muovimaaleilla ja -lakoilla.






Perinteiset pintakäsittelyt ovat paitsi kauniita, myös kestäviä. Esim. maitomaali ja munaöljytempera eivät reagoi useimpiin maalinpoistoaineisiinkaan, vaan vaativat rajua mekaanista rasitusta kuten höyläämistä ja hiomista irrotakseen. Lukuisat alkuperäisvärissään säilyneet 1700- ja 1800-luvun huonekalut kertovat oman todistuksensa entisaikojen maalien kestävyydestä; kun käsityö oli ainoa vaihtoehto ja varsinkin öljymaali oli kallista, ei ollut tapana tehdä mitään "maalataan ensi vuonna uudestaan" - tyylisiä ratkaisuja.





Vanhan ajan maaleilla maalaaminen ei myöskään ole olennaisesti hitaampaa tai vaikeampaa kuin modernit muoviin ja teollisiin hartseihin (mm. alkydi) perustuvat käsittelytavat. Maitomaali kuivuu 1-2 tunnissa, ja oikein tehty pellavaöljymaalikin noin vuorokaudessa. Munaöljytemperan kuivuminen on toki hidasta (3 päivää+), mutta valmis pinta on sitä kestävämpi.





Mitä maalaamisen kustannuksiin tulee, ovat perinteiset tavat useimmiten hinnaltaan tasa-arvoisia tai jopa merkittävästi edullisempia kuin maalitehtaiden markkinoille puskemat modernit maalit. Esim. Allbäckin pellavaöljymaalin hinta on noin 35 €/ litra, siinä missä akrylaattikalustemaalit maksavat suunnilleen 25 €/ litra (valmistajasta riippuen). Mutta… pellavaöljymaalilla maalaa höylättyä puupintaa noin 17 m² litralla, siinä missä muovimaalin riittoisuus on useimmiten korkeintaan 7-9 m²/ litra. Toisin sanoen pellavaöljymaalin todellinen hinta on: noin 2,05 €/ m², muovimaalin noin 2,77 €/ m².